Hyppää sisältöön

Alueiden digitaalinen matka esillä BEST DIH -tapaamisessa Hollannissa

| Blogi, Elinvoima ja uudistuminen, Hankkeet ja selvitykset, Pirkanmaan liitto

BEST DIH -projektin tapaaminen Zwollessa keskittyi digitaalista siirtymää tukeviin politiikkainstrumentteihin ja niiden kehittämiseen.

BEST DIH -projektin kumppanit ja sidosryhmät kokoontuivat kesäkuussa hankekonsortion kolmanteen alueiden väliseen työpajaan Hollannin Zwollessa.

Overijsselin provinssin isännöimässä tapaamisessa saimme kuulla laaja-alaisesti projektipartnereiden edustamien alueiden digitaalisesta matkasta sekä digitaalista siirtymää tukevista politiikkainstrumenteista ja niiden kehittämisestä.

BEST DIH -hankkeen partnerit kokoontuivat ryhmäkuvaan Provinciehuis overijsselin sisäänkäynnin edustalle.
BEST DIH -partnerit ryhmäkuvassa.
Pirkanmaalta olivat mukana Pirkanmaan liiton projektipäällikkö Nadja Nordling ja strategiajohtaja Jari Kolehmainen, Tampereen kaupungin kasvupalveluiden projektipäällikkö Irene Impiö sekä kehitysjohtaja Niina Hokkanen Business Tampere Oy:stä.

Pirkanmaan osalta tapaamisessa sukellettiin Pirkanmaan digitaalisen muutoksen tilannekatsaukseen keväällä julkaistun raportin hengissä: Linkki raporttiin (englanninkielinen). Lisäksi pureuduimme digitaalista muutosta tukevaan Tampereen kaupungin Digitiekarttaan sekä Business Tampereen digitalisaatiota tukeviin yrityspalveluihin. Iso kiitos Tampereen kaupungille ja Business Tampereelle edustamisesta tapaamisessa!

Kollaasikuvassa on esillä yleisnäkymä tehtaasta, jota mies esittelee. Lisäksi kyltissä on esillä useita firmojen logoja, joista voi päätellä että kyseessä on teollisuuden innovaatioita ja oppimista yhdistävä verkosto.
Vierailulla Perron 038:ssa kuultiin tehtaan esittely.

Tilaisuuden toisena päivänä vierailimme valmistavan teollisuuden innovaatioita ja oppimista tukevassa Perron038:ssa. Tämä ”tulevaisuuden tehdas” tuo yhteen valmistavan teollisuuden yritykset, tutkimuksen sekä opiskelijat vauhdittaen teollisuuden digitaalista muutosta.

Mikä Best DIH -hanke?

Best DIH on Interreg Europe -hanke. Sen päätavoitteena on edistää alueellisten kehityspolitiikkojen toteuttamista digitaalisen muutoksen tukemiseksi. Projekti toteutetaan vuosina 2023–2027 ja siihen osallistuu kuusi projektikumppania: Galicia Innovation Agency (Espanja), Pannon Business Network Association (Unkari), Province of Overijssel (Alankomaat), Pirkanmaan liitto (Suomi), ART-ER Joint Stock Consortium Company (Italia), and West Regional Development Agency (Romania).

Kuvat: Nadja Nordling ja BEST DIH -hanke

  • Projektipäällikkö (VIADUCT & BEST DIH -hankkeet) Nadja Nordling

    Kehitän TKI-yhteistyöverkostoja ja digitaalisen ja vihreän siirtymän innovaatioekosysteemejä tutkimuksen kaupallistamista ja digitaalista siirtymää tukevissa hankkeissa. Uudistavat innovaatioekosysteemit, toimiala- ja tieteenalarajat ylittävä tutkimus- ja innovaatiotoiminta.

Kaikki artikkelit
Created with Sketch.