Pirkanmaalla on tehty pitkään kunnianhimoista ilmastotyötä ja viime vuosina tahti on vain kiihtynyt. Niin julkinen kuin yksityinenkin sektori on ottanut ilmastotavoitteet ja -teot omikseen.
Tämä blogi avaa Pirkanmaan liiton nettisivuille ja uutiskirjeeseen Ilmastokevät-otsikkoa kantavan sarjan. Teksteissä syvennytään Pirkanmaan liiton ilmastotyöhön monesta eri tulokulmasta. Tavoitteenamme on laajentaa sarjaa myöhemmin Pirkanmaan kuntien ja muiden maakunnallisten toimijoiden hyviä käytäntöjen ja tekojen esittelyyn.
Tässä blogissa startataan Ilmastokevät kääntämällä hiilineutraalius- ja kompensointikäsitteet selkokielelle sekä ihmetellään, miksi ilmasto on meidän kaikkien yhteinen asia.
Pirkanmaalla sitouduttiin vuonna 2019 maakuntahallituksen päätöksellä tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että kasvihuonekaasupäästöjen määrää vähennetään huomattavasti ja jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan eli hyvitetään. Näin nettopäästöjä muodostuu nolla. Pirkanmaalla päästöjä verrataan vuoden 2007 päästömääriin. Tavoitteen saavuttamiseksi näistä pitäisi karsia pois 80 % ja kompensoida loput 20 % esimerkiksi sitomalla hiiltä metsiin tai maaperään. Päästömäärinä tämä tarkoittaa, että vuonna 2007 tuotetuista noin 4 000 kilotonnista hiilidioksidiekvivalentteja, pitäisi vuonna 2030 olla jäljellä enää alle 800 kilotonnia.
Päästölukuja on hankala hahmottaa sellaisenaan, joten seuraavassa muutama arkinen esimerkki, minkälaisista määristä olisi kyse arkisessa elämässämme.
Jos vuonna 2007 kaikki Pirkanmaalla tuotetut päästöt muutettaisiin ajetuiksi kilometreiksi autolla, niin jokainen pirkanmaalainen (niin lapsi kuin aikuinen!) olisi ajanut kyseisenä vuonna noin 54 600 km. Kokonaispäästömme Pirkanmaalla ovat kuitenkin jo laskeneet reippaasti. Vuoden 2020 ennakkotietojen mukaan Pirkanmaan päästöt tarkoittaisivat noin 38 000 ajokilometriä jokaista pirkanmaalaista kohden. Tässä ajatusleikissä päästöjä symboloiva ”autoilumme” on siis jo laskusuhdanteessa.
Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi jokainen pirkanmaalainen voisi jatkossa ajaa vielä noin 11 000 kilometriä vuodessa tilanteessa, jossa mitään muita päästöjä ei syntyisi. Todellisuudessahan näin ei ole, koska tarvitsemme ”hiilibudjettia” myös muihin asioihin, kuten esimerkiksi rakennusten lämmitykseen, kotien sähkölaitteisiin, yritysten tarpeisiin jne. Jos samalla muuntologiikalla asiaa tarkastelee sähkösaunan lämmittämisestä koituvien päästöjen valossa, niin vuonna 2007 jokainen pirkanmaalainen lämmitti sähkösaunan 1 644 kertaa vuodessa. Vuoden 2020 ennakkotietojen mukaan sähkösauna lämpeni enää 1 144 kertaa vuodessa. Vuonna 2030 kiukaalle saisi heitellä vettä vielä lähes joka päivä eli 328 kertaa vuodessa. Olisimmeko sitten maalissa ja tavoite saavutettu? Ei aivan.
Tuotettujen päästöjen vähentämisen lisäksi meidän tulisi kompensoida jäljelle jäävät päästöt, jotta pääsisimme niin kutsuttuun hiilineutraaliin tilaan.
Kompensoinnilla tarkoitetaan yksinkertaisesti jotakin sellaista asiaa, johon kasvihuonekaasut sitoutuvat, eivätkä leijaile vapaana ilmakehään aiheuttamaan kasvihuoneilmiötä ja lämmittämään maapalloamme.
Päästöjä sitovat ennen kaikkea puut, maaperä erilaisine kasvustoineen ja lopulta myös meret. Kaikki puut eivät kuitenkaan ahmi hiilidioksidia ilmakehästä, eli toimi ns. hiilinieluna. Nuoret, elinvoimaiset ja kasvavat puut nielevät kaikkein tehokkaimmin hiiltä ilmasta. Myös eri puulajeilla on iästä riippuen eri kapasiteetti syödä hiiltä. Vanhat ikimetsät sen sijaan viettävät tässä mielessä rauhallisia eläkepäiviä ja jemmaavat hiiltä itseensä eli toimivat hiilivarastoina. Jotta ilmasto ei lämpene hallitsemattomasti, tarvitsemme molempia.
Vuonna 2030 Pirkanmaalla täytyisi sitoa hiiltä noin 790 kilotonnin verran vuosittain. Luvun konkretisoimiseksi käännetään asia arkisen elämän esimerkiksi. Jos määrä sidottaisiin pelkästään puiden tarjoamaan hiilinieluun, tarkoittaisi se sitä, että jokaisen pirkanmaalaisen (niin lapsen kuin aikuisen) täytyisi huolehtia noin 1,68 puukuution verran puiden kasvusta joka vuosi Pirkanmaalla.
Yksittäisten kuntien, maakuntien, valtioiden ja EU:n hiilineutraaliustavoitteet asettuvat paremmin uomiinsa, kun hahmotamme maapallon omia luontaisia toimintamekanismeja. Maapallolla on monia kohteita, joihin hiilidioksidi tai esimerkiksi metaani sitoutuu, ja toki samanaikaisesti myös monia luontaisia kohteita, josta hiiltä vapautuu ilmakehään. Ihminen ei ole siis ainut päästäjä, vaan esimerkiksi vulkaaninen toiminta tuottaa hiiltä ilmakehään. Haasteena on, että teemme tätä tupruttelua aivan liian paljon ja liian kiihtyvällä tahdilla suhteessa maapallon omiin suojamekanismeihin ja puskureihin. Maapallolla on omat keinonsa suojautua kohoavia hiilidioksidipäästöjä vastaan, mutta ne ottavat oman aikansa. Ja nyt puhutaan ajasta, joka on ihmiselämän näkövinkkelistä mitattuna todella, todella pitkä.
Esimerkiksi merien pohjassa on valtavia metaanihydraatteja, jotka sitovat itseensä erittäin voimakasta kasvihuonekaasua: metaania. Samoin ikiroudan alla on paljon metaania sitoutuneena. Myös edellä mainitut puut, kasvit ja maaperä sitovat valtavia hiilidioksidimääriä itseensä. Ongelmaksi muotoutuu kuitenkin se, että nämä nyt visusti tallessa olevat hiilet ja metaanit voivat myös vapautua ilmakehään, jolloin maapallon lämpeneminen ottaa aimo harppauksen eteenpäin. Jos ihmisen tuottamat hiilidioksidipäästöt lämmittävät maapallon liian lämpimäksi, jossain kohtaa kriittinen raja-arvo ylittyy. Tämän jälkeen ikiroudan alta vapautuu valtavasti metaania, merien pohjissa olevat metaanihydraatit sulavat ja esimerkiksi metsäpaloissa tuhoutuvat metsät vapauttavat kaiken hiilidioksidin nopeassa tahdissa ilmakehään.
Luonnon omat mekanismit ja puskurit ovat äärimmäisen nerokkaita, mutta myös erittäin hienovaraisia tasapainon järkkyessä liian paljon - ja ennen kaikkea liian nopeasti. Maapallo ei ehdi sopeutua ja tehdä korjausliikkeitä samassa tahdissa. Tämän takia näiden puskurien ja ekosysteemien, eli arkikielellä ilmaistuna luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen on tärkeää kaikkialla, missä se on mahdollista. Luonto tarjoaa meille valtavat suojamekanismit ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, jos me vain pidämme siitä hyvää huolta.
Pirkanmaalla ei ole ikiroutaa eivätkä meretkään ole kovin lähellä. Lämpenevä ilmasto ei kuitenkaan ymmärrä rajoja; se on koko maapallon ja ennen kaikkien meidän ihmisten yhteinen. Lopulta ilmastonmuutoksen hillinnässä on ensisijaisesti kyse ihmislajin pelastamisesta. Maapallo kyllä pitää tavalla tai toisella huolta itsestään.
Minkälaista työtä Pirkanmaan liitossa tehdään ilmaston ja luonnonmonimuotoisuuden eteen, jotta tässä blogissa kuvattu hiilineutraaliustavoite voitaisiin saavuttaa? Tähän syvennymme Ilmastokevät -blogisarjan seuraavassa osassa maaliskuussa. Pysy siis kuulolla!
Lähteitä:
OpenCO2.net
Puusta valmistettujen tuotteiden hiilivaraston muutoksen laskenta kasvihuonekaasuinventaariossa (Luke.fi)
Ilmasto on peto – Maapallon ilmastohistorian hurja tarina (YLE Areena podcast).
Hiilineutraali Pirkanmaa 2030 -tiekartta.
Vastuullani on vihreän siirtymän edistäminen ja kokonaisuuden koordinointi. Painopisteet ovat tällä hetkellä ilmastonmuutoksen hillintä, kiertotalous sekä energia. Kehitän teemaan liittyen alueen yhteistyöverkostoja ja toimin siltana kansallisiin ja eurooppalaisiin verkostoihin.