Maakuntahallitus merkitsi tiedoksi Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadun palautteen pääkohdat.
Yleisesti vaihemaakuntakaavan teemoja on lausunnoissa pidetty tärkeinä ja ajankohtaisina. Palautetta saatiin sekä elonkirjon että energian teemoihin liittyen, minkä lisäksi lausunnoissa tuodaan esiin joitakin näkemyksiä myös muista tarkastelutarpeista.
Lausunnonantajien (erityisesti kunnat) palaute ja toiveet suunnittelulle koskevat hieman enemmän elonkirjon teemakokonaisuutta, kun taas kansalaispalautteessa korostuu energian, erityisesti tuulivoiman rooli.
Kuntia energiateemassa pohdituttavat muun muassa aurinkoenergia, bioenergia sekä sähkönsiirtoon liittyvät haasteet.
Palautetta pystyi antamaan myös verkkolomakkeen kautta, jonka avulla saatiin lähes kaikki yksityishenkilöiden jättämät palautteet. Verkkolomakkeen voidaankin todeta olleen merkittävä lisä erityisesti kansalaisten osallistumismahdollisuuksien osalta.
Palautetta saatiin seuraavissa teemoissa:
Energia
- Pohjoisen Pirkanmaan tuulienergia-alueet
- Aurinkoenergia ja bioenergia (metsäpohjainen ja biokaasu)
- Sähkönsiirto ja energiahuollon huoltovarmuus
Elonkirjo
- Vahvasti eriäviä näkemyksiä luonnon monimuotoisuuteen ja metsien käyttöön liittyen
- Tampereen kaupunkiseudun viherverkko ja virkistyspaineet
- Pääväylien estevaikutukset
Muut ehdotetut tarkasteltavat teemat
- Kaupan ohjaus
- Huoltovarmuuden laaja tarkastelu
- Lisäksi yksittäisiä toiveita
Miten palautetta saatiin
Pirkanmaan kunnista 15 antoi lausunnon tai totesi, ettei heillä ollut huomautettavaa suunnitelmasta tai tarvetta lausua siitä. Viranomaisilta tai niihin verrattavilta keskeisiltä toimijoilta saatiin 16 lausuntoa ja 12 ilmoitusta, että eivät jätä lausuntoa.
Erilaisilta yhteisöiltä tai ryhmittymiltä saatiin 6 palautetta ja yksityishenkilöiltä 61 palautetta. Pirkanmaan ELY-keskus ei jättänyt lausuntoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävillä olon aikana.
Palaute tutkitaan ja kootaan suunnittelun tueksi
Saatu palaute käydään vielä yksityiskohtaisesti läpi. Teemakokonaisuuksista saatu palaute kootaan yhteen. Näin saadaan kootusti tietoa suunnittelun tueksi.
Taustaselvitykset, joita ei ole vielä käynnistetty, aloitetaan mahdollisimman pian. Jo käynnissä olevat jatkuvat.
Vaihemaakuntakaavan ensimmäinen viranomaisneuvottelu käydään 23.8., jolloin muun muassa Pirkanmaan ELY-keskus ja ympäristöministeriö tuovat esiin näkökulmiaan suunnitteluun.
Mitä tarkoittaa OAS?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on maankäyttö- ja rakennuslain 63 pykälän mukainen suunnitelma, joka välittää tietoa maakuntakaavan etenemisestä, vaikutusten arvioinnista ja mahdollisuuksista osallistua valmisteluun.
Alueidenkäytön suunnittelussa on tavoitteena toimia avoimesti ja vuorovaikutteisesti.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan, mitä aiheita Pirkanmaan vaihemaakuntakaavassa käsitellään ja miten kaavan vaikutuksia arvioidaan.
Lisäksi kerrotaan, ketkä ovat osallisia ja miten he saavat tietoa suunnittelusta sekä missä vaiheessa ja miten he voivat esittää mielipiteitään suunnitelman sisällöstä.
Vaihemaakuntakaavan omat verkkosivut löytyvät tämän linkin takaa.
Lisätietoja: