Hyppää sisältöön

Kestävä kaupunkikehittäminen - Innovoivat kaupungit ja yhteisöt 2021-2027

EU:n alue- ja rakennepolitiikan Suomen ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi sisältää kestävän kaupunkikehittämisen kokonaisuuden, jossa toteutetaan ekosysteemisopimusten mukaisia innovaatiohankkeita.

Euroopan unionin osarahoittama




EU:n alue- ja rakennepolitiikan Suomen ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi sisältää kestävän kaupunkikehittämisen kokonaisuuden, jossa toteutetaan ekosysteemisopimusten mukaisia innovaatiohankkeita. Suomen valtio ja yliopisto- ja yliopistokeskuskaupungit solmivat yhteensä 16 ekosysteemisopimusta vuonna 2021. 

Toimintaa toteutetaan Innovoivat kaupungit ja yhteisöt (Innokaupungit.fi) -nimen alla.

Tavoitteena on vahvistaa alueiden osaamiskärkiä, tiivistää innovaatiotoiminnan yhteistoimintaverkostoja ja edistää Suomen kilpailukykyä skaalaamalla paikallisia ratkaisuja globaaleille markkinoille. Hankerahoituksella vauhditetaan erityisesti vähähiilisyyttä, digitaalista teknologiaa ja hyvinvointia edistäviä innovaatioita.

Tiedotus:

Innokaupungit.fi-sivustolta löydät ajantasaisimman tiedon toiminnasta.

Tilaa Innokaupunkien viikkoviesti täältä! (creamailer.fi)
Vanhat viikkoviestit (creamailer.fi)

Ekosysteemisopimuskaupunkien yhteistyön foorumina toimii Howspace-työtila.

Innokaupungit löytyy X:stä ja LinkedInistä. #innocities #innokaupungit 

Kestävä kaupunkikehittäminen ja Innokaupungit Rakennerahastot-sivustolla

Pirkanmaan liiton koordinaatiotehtävä

Pirkanmaan liitto koordinoi Suomessa kestävää kaupunkikehittämistä yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, kaupunkien ja maakuntien liittojen kanssa vuosina 2021-2027. Koordinaation toiminta käynnistyi vuoden 2022 alussa. Hankkeiden käynnistysvaihetta on rahoitettu vuodesta 2021 lähtien kansallisella alueellisella kehittämisrahoituksella (AKKE-rahoitus). Tämän jälkeen pääasiallisena rahoituslähteenä on yllä mainittu alue- ja rakennepolitiikan ohjelma.

Pirkanmaan liitto koordinoi Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -toiminnan kehittämistä ja vastaa tulosten näkyvyydestä. Liitto neuvoo kaupunkeja ja rahoitusta välittäviä maakuntien liittoja yhteisistä rahoitusmenettelyistä, tukee lisäresursseilla laadukasta hanketoimintaa ja viestii toiminnasta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Toimintaa ohjaa työ- ja elinkeinoministeriö ja kansallinen ohjausryhmä sihteeristöineen. Ohjausryhmän tehtävänä on seurata ja ohjata työn toteutumista kansallisella tasolla sekä aktivoida vuoropuhelua ja sparrausta yliopistokaupunkien ja niiden keskeisten TKI-toimijoiden kanssa.

Ohjelmakokonaisuuteen sisältyy myös Etelä-Savon ELY-keskuksen vetämä valtakunnallinen innovaatio- ja osaamisverkostot -teema (rakennerahastot.fi), jonka tarkoituksena on parantaa TKI-toimijoiden valmiuksia toteuttaa ylialueellisia ja laajamittaiseen kaupallistamiseen tähtääviä tutkimushankkeita. Innovaatio- ja osaamisverkostot -hankkeita rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Innokaupunkien kehittämishankkeet


Innokaupunkien kansainvälistymisloikka  -hankkeessa 1.11.2024-3.12.2027 tuetaan kaupunkeja ja kaupunkikehittäjiä ekosysteemityön kehittämisessä, kansainvälisessä yhteistyössä, liiketoiminnan vauhdittamisessa sekä vaikuttavuuden todentamisessa ja siitä viestimisessä.

Innokaupunkien vaikuttavuusloikka -hankkeessa 21.6.2022-31.7.2024 kehitettiin Innokaupungeille yhteinen tilannekuva ja vaikuttavuusmalli. Lisäksi vahvistettiin innovaatiotoiminnan kyvykkyyksiä kaupunkien, vetovastuuhankkeiden toteuttajien ja muiden verkoston osapuolten kesken hyödyntämällä verkostoa ja mm. VTT:n asiantuntijatyötä. Tavoitteena oli myös, että tärkeimmät kohderyhmät Suomessa ja kansainvälisesti tuntevat johtavat innovaatioekosysteemit ja ekosysteemikehittämisen kiinnostavina kokonaisuuksina ja verkoston osapuolten on helppo viestiä kuulumisestaan Innokaupungit-kokonaisuuteen.

Innovoivat kaupungit ja yhteisöt ovat uuden ajattelun tukijoita ja kirittäjiä – muutoksen edelläkävijöitä. Innokaupungit ovat olemassa luodakseen ihmisille, yrityksille ja muille organisaatioille mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää, tulla yhteen ja ideoida.

Lisätietoja:

Takaisin hankkeet ja selvitykset -sivulle

Created with Sketch.