Kiitos vuodesta 2024 – tervetuloa 2025!
Osuvat valinnat ja yhdessä tekeminen mahdollistavat sen, että Pirkanmaa on tulevaisuudessakin menestyvä, kasvava ja hohdokas, kirjoittaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Sofia Vikman.
Pirkanmaan liiton strategian painopisteeksi vuodelle 2024 oli kirjattu ”olemme yhteensovittava suunnannäyttäjä ja johdamme tiedolla verkostoissa”. Vuoden aikana Pirkanmaan liitto käynnisti maakunnan tulevaisuustarkastelun, väestöennusteen ja -suunnitteen sekä työvoima- ja osaamistarpeiden ennakoinnin valmistelun. Pirkanmaan liiton omaa tulevaisuustyötä vahvistettiin.
Turvallisuus on yhä vahvemmin esillä Pirkanmaan liiton toiminnassa. Varautumisen yhteistyömme saavuttaa jo poikkeuksellisen hyvin maakunnan toimijat.
Kuluva vuosi oli ”elonkierto ja energia” -vaihemaakuntakaavan uuraan valmistelun aikaa. Euroopan unionin ohjelmakaudet kohtasivat, kun 2014–2020 -ohjelmakausi suljettiin ja meneillään olevan rahoituskauden ohella katseet käännettiin jo vuoden 2027 jälkeiseen aikaan valmistautumiseen ja vaikuttamiseen. Pirkanmaan liiton omaa toimintaa on mukautettu vallitsevaan taloudelliseen liikkumavaraan sopivaksi.
Pirkanmaan liitolla on ollut keskeinen rooli maakunnan edunvalvonnan tiivistymisessä ja vahvistumisessa.
Vuoteen 2025 lähdemme strategian painopisteellä ”luomme arvoa korkealla osaamisella ja demokraattisella päätöksenteolla”. Maakunnan liiton vahvuus on kansanvaltaisessa päätöksenteossa ja vaalivuosi tuo mukanaan uusia päättäjiä. Pirkanmaan maakuntastrategia ja -ohjelma valmistuu vuoden 2025 aikana uuden maakuntavaltuuston käsiteltäväksi. Osuvat valinnat ja yhdessä tekemisen meininki mahdollistavat sen, että Pirkanmaa on tulevaisuudessakin menestyvä, kasvava ja hohdokas.
Kiitän lämpimästi Pirkanmaan liiton yhteistyökumppaneita, luottamushenkilöitä ja työntekijöitä onnistuneesta vuodesta 2024 sekä toivotan rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta 2025!
Sofia Vikman
Maakuntahallituksen puheenjohtaja
Kuva: Eduskunta