Hyppää sisältöön

Maakuntakohtaiset aluekehittämiskeskustelut tulee järjestää vuosittain osana jatkuvaa prosessia

| Edunvalvonta, Pirkanmaan liitto

Maakuntajohtajien kannanotto 6.6.2024.

Voimassa oleva laki alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta (13.8.2021/756) säätää 27§ säännöllisistä valtioneuvoston ja alueita edustavien tahojen keskusteluista alueiden kehittämisen tavoitteita ja toimeenpanoa koskien. Keskusteluja on järjestetty eri muotoisina vuodesta 2019 lähtien. Kevään 2024 aluekehittämiskeskustelut toteutettiin osin suuralueittain ja osin maakuntakohtaisina.

Maakuntien liitoissa aluekehittämiskeskustelut nähdään keskeisenä osana aluekehittämisen jatkuvaa vuosittaista prosessia/vuosikelloa. Kokemusten pohjalta maakuntakohtaisia yhteen teemaan fokusoituneita keskusteluja pidetään ehdottomasti parhaimpana toteutuksen muotona. Maakuntakohtaiset keskustelut ovat tärkeitä valtioneuvoston ja alueiden toimijoiden välisiä foorumeita, joissa voidaan tuoda esille maakunnille keskeisiä aluekehittämisteemoja. Aluekehittämiskeskustelut ovat tukeneet myös maakuntien eri toimijoiden sitoutuneisuutta yhteisten tavoitteiden edistämiseen. On tärkeää, että aluekehittämisen prosessia kehitetään kokonaisuutena siten, että se on käytettävissä oleviin henkilöstöresursseihin suhteutettuna tehokas mutta lisäarvoa tuova niin valtioneuvoston kuin maakuntien työlle alueiden elinvoiman edistämiseksi.

Maakuntajohtajat edellyttävät, että voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti aluekehittämiskeskustelut käydään säännöllisesti vuosittain valtioneuvoston ja maakuntaa edustavien tahojen kesken. Maakuntajohtajat painottavat keskusteluosapuolien huolellista valmistautumista maakunnan tilannekuvaan perustuen. Keskittyminen yhteen maakunnan kannalta keskeiseen ja hyvin jäsenneltyyn teemaan on todettu tehokkaimmaksi muodoksi saada sovittua konkreettisia jatkotoimia. Keskusteluun osallistuvilla tahoilla tulee olla mandaatti ottaa kantaa yhteisesti valittujen kehittämistoimien edistämiseen. Keskustelut ovat yksi foorumi osana aluekehittämisen kokonaisuutta. Prosessin jatkuvuudesta tulee pitää kiinni ja sitä tulee kehittää edelleen tukemaan niin valtioneuvoston kuin alueiden tehokkaampaa työtä aluekehittämisen tavoitteiden edistämiseksi.

Maakuntien liittojen maakuntajohtajat 6.6.2024

Lisätietoja:
maakuntajohtajien puheenjohtaja, maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen, 040 140 8995, jyrki.kaiponen@keski-pohjanmaa.fi

Pirkanmaan osalta:
Maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen, p. 050 572 0945, anna.mari.ahonen@pirkanmaa.fi
Aluekehitysjohtaja Matti Lipsanen, p. 050 506 0697, matti.lipsanen@pirkanmaa.fi

Kaikki artikkelit
Created with Sketch.