Pääradalle tarvitaan peruskorjausta, lisää raidekapasiteettia ja sitä kautta lisää liikenteen toimintavarmuutta ja kulkunopeutta.
Päärata liityntäyhteyksineen on Suomen rautatieverkon päälinja, joka yhdistää henkilö- ja tavaraliikenteessä pääkaupunkiseudun, Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan, Pohjanmaat sekä Keski- ja Pohjois-Suomen.
Päärata kuuluu Euroopan TEN-T-ydinverkkoon (Trans-European Transport Networks), joka on osa Pohjanmeri-Baltia -ydinverkkokäytävää Suomen kautta Ruotsiin.
Tampere ja Pirkanmaa on Suomen logistinen solmupiste. Päärata on Pirkanmaalle tärkeä sekä henkilö- että tavaraliikenteen kuljetuksissa. Sen liityntäyhteydet Porin ja Jyväskylän suuntiin lisäävät raideliikenteen merkitystä maakunnassa.
Pääradalle tarvitaan peruskorjausta, lisää raidekapasiteettia ja sitä kautta lisää liikenteen toimintavarmuutta ja kulkunopeutta. Suunnitelmien ja investointien toteuttamiseen vaikuttaminen edellyttää laajapohjaista yhteistyötä, jota muun muassa hanketoiminnalla edistetään. Pirkanmaan liitto pyrkii vaikuttamaan niin kansallisen kuin EU-rahoituksen saamiseen.
Vastuullani on maankäyttö- ja liikennetiimin vetäminen sekä toiminnan suunnittelu ja kehittäminen yhdessä tiimin kanssa. Erityisosaamistani on liikennejärjestelmäsuunnittelu, mutta puoleeni voi kääntyä kaikissa maankäytön, liikenteen tai ympäristön suunnittelua koskevissa kysymyksissä.
Toimin Pirkanmaan liikennejärjestelmätyöhön liittyvissä suunnittelutehtävissä ja vastaan liikenneselvitysten sekä aiheeseen liittyvien lausuntojen valmistelusta. Lisäksi osallistun asiantuntijana erilaisiin yhteistyöverkostoihin ja projekteihin.