Hyppää sisältöön

Pirkanmaa edustettuna innovaatioekosysteemien kansainvälisessä foorumissa

| Pirkanmaan liitto

Erityinen mielenkiinto on eritasoisten innovaatioekosysteemien keskinäisen yhteistyön fasilitoinnissa.

The High Level Forum (HLF) tuo yhteen innovaatioekosysteemien kehittämiseen liittyviä päättäjiä ja kehittäjiä eri sektoreilta ja eri puolilta maailmaa. Kyse on kansainvälisestä yhteistyöstä ja yhteisöstä.

Vuonna 2012 perustetun foorumin tavoitteena on jakaa kokemuksia, strategioita ja politiikkavälineitä alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämiseen. Tampereen kaupunki on ollut verkoston jäsen kymmenisen vuotta. Erityinen mielenkiinto on eritasoisten innovaatioekosysteemien keskinäisen yhteistyön fasilitoinnissa. Erityisesti viime vuosina huomiota on kiinnitetty innovaatioekosysteemien laajempiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja esimerkiksi yhteiskuntien resilienssiin.

HLF kokoontui tänä vuonna marraskuun loppupuolella Taiwanissa, Hsinchun ja Tainanin kaupungeissa. Kokouksessa Pirkanmaata edustivat Dimecc Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmala ja Disruptive Renewal Scout Clémentine Arpiainen sekä Siruja Tampereelta -ohjelman johtaja Petri Räsänen ja Pirkanmaan liiton strategiajohtaja Jari Kolehmainen.

Kuten tunnettua, Taiwan on puolijohdeteollisuuden johtava keskittymä. Paikan päällä käykin hyvin ilmeiseksi se, kuinka suuri merkitys paikallisella teknologiatutkimuksella ja -teollisuudella on paitsi Taiwanin oman kehityksen, mutta myös globaalien teknologiateollisuuden arvoketjujen jäsentymisen kannalta. 1970-luvun alkupuolella perustettu The Industrial Technology Research Institute (ITRI) toimii tätä nykyä Taiwanin lisäksi mm. Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Japanissa. Yksi maailman johtavista puolijohdevalmistajista TSMC (Taiwan Semiconductor Manufacturing Company Limited) on ITRI:n tutkimus- ja kehittämistyön pohjalta syntynyt spin off -yritys.

Toimitusjohtaja Harri Kulmala esitteli kokouksessa Metaverse Finland -ekosysteemiä.

Taiwanin puolijohdealan ja laajemmin teknologia-alojen kehityskaari kuvaa osaltaan myös sitä, kuinka määrätietoisella politiikalla ja kehittämistyöllä saadaan asioita aikaan. Puolijohdeala on samanaikaisesti sekä maantieteellisesti varsin keskittynyt, mutta erilaisten verkostojen ja tuotantoketjujen kautta hyvin kansainvälinen ala. Se on myös poliittisesti latautunut ala, sillä alan teknologioilla on suuri merkitys niin sotilaallisesti kuin kaikenlaisissa siviilitarkoituksissa. Kokoontumisen perusteella yksi kuumista puheenaiheista on tekoälykehityksen ja puolijohdekehityksen keskinäiset yhteydet unohtamatta mm. tulevaisuuden kasvavia (sähkö-)energiatarpeita ja ympäristönäkökulmia.

Kaikkea tätä vasten Euroopan puolijohdestrategian ja siihen kytkeytyen rakennettavien alueellisten ja kansallisten kyvykkyyksien rakentaminen tulee hyvin ymmärrettäväksi. Kyse on turvallisuudesta ja strategisesta riippumattomuudesta, mutta myös kyvykkyyksien rakentamisesta laajempaan teollisuuden ja koko yhteiskunnan muutokseen. Tampere ja koko Pirkanmaa ovatkin ottaneet aloitteellisen ja aktiivisen roolin tässä eurooppalaisessa ja kansainvälisessä työssä.

Kaikki artikkelit
Created with Sketch.