Kasvumaakunta Pirkanmaalla on mittava määrä toteutusta odottavia kiireellisiä hanketarpeita. Merkittävä ajankohtainen haaste on se, että viime vuosikymmeninä Pirkanmaa ei ole saanut kasvavan liikennemäärän edellyttämää osuuttaan etenkään suurimpien tiehankkeiden rahoituksesta.
Eduskunnan valtionvarainvaliokunnan esittämillä rahoituksilla saadaan ensi vuonna muutamia pieniä tie- ja muita kohteita toteutukseen. Rahoitusta osoitetaan mm. 500 000 euroa valtatielle 11 Häijää–Nokia tievalaistuksen rakentamiseen, 200 000 euroa maantielle 310 Valkeakoski–Kangasala päällystämisen jatkamiseen, 500 000 euroa maantielle 2774 Asuntilantie–Antaverkantie -yhteysvälin parannukseen ja 150 000 euroa Akaan kaupungin opastusten uudistamiseen, 200 000 euroa Ahtialantien pysäkkijärjestelyihin, 50 000 euroa Ikaalisten ampumaradalle ja 40 000 euroa Visavuoren museon kunnostustoimenpiteisiin.
Kehityspäällikkö Marko Koskinen sanoo, että osoitetut rahoitukset tulevat Pirkanmaalla tarpeeseen ja kohteet ovat asiantuntevasti valittuja. Rahoitukset ja alueen hanke-esitykset käyvät varsin hyvin yksiin. Merkittävä määrä erittäin kiireellisiä ja tärkeitä pirkanmaalaisia hankkeita jää kuitenkin edelleen odottamaan rahoitustaan.
Valtion talousarvio vuodelle 2025 hyväksytään lopullisesti eduskunnan täysistuntokäsittelyssä ennen joulua.
Lisätiedot:
Kuva: Laura Vanzo