Hyppää sisältöön

Maankäyttö ja luonnonvarat

Pirkanmaan elinvoimaisuutta ja kestävyyttä tuetaan maankäytön suunnittelulla. Siinä sovitetaan yhteen niin asukkaiden, elinkeinoelämän kuin luonnonympäristön tarpeita. Maankäytön osana tarkastellaan aluerakennetta ja myös muun muassa luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Keskeisin maakunnan työkalu maankäytön suunnittelussa ja ohjaamisessa on maakuntakaava. Pirkanmaalla on voimassa maakuntakaava 2040, joka on valmistunut vuonna 2017. Maakuntakaavaan voi tutustua omilla sivuilla. (Sivusto ei ole saavutettava.)

Maakuntavaltuusto on 6.9.2021 päättänyt käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti (§ 25 ja § 27) maakuntakaavan laatimisprosessin. Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 vaihemaakuntakaavan nimi on "Elonkirjo ja energia".

Tutustu tarkemmin vaihemaakuntakaavaan täällä.

Lisätietoja:

  • Suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen

    Vastuullani on maankäyttö- ja liikennetiimin vetäminen sekä toiminnan suunnittelu ja kehittäminen yhdessä tiimin kanssa. Erityisosaamistani on liikennejärjestelmäsuunnittelu, mutta puoleeni voi kääntyä kaikissa maankäytön, liikenteen tai ympäristön suunnittelua koskevissa kysymyksissä.

Created with Sketch.